Matkamuksu Logo

Kassalle

Kööpenhamina lapsiperheille

Kööpenhamina on lapsiystävällinen kaupunki (tai kylä kuten tanskaksi sanotaan), jossa on tarjolla paljon hauskaa toimintaa lapsiperheille! Kenties tunnetuimmat nähtävyydet ovat Tivoli, Kööpenhaminan eläintarha, Sininen Planeetta ja Experimentarium, mutta tarjolla on myös monia ”tavallisia” museoita, joissa on lapsille suunnattua toimintaa mieluisan elämyksen takaamiseksi koko perheelle.



Kööpenhaminan eläintarha: Yksi Tanskan suurimmista turistikohteista, jossa käy vuosittain noin 1,2 miljoona kävijää. Täällä voi nähdä eläimiä kaikista maailmankolkista, joka päivällä on uutta ohjelmaa ja kävijöillä on mahdollisuus mm. eläinten ruokkimiseen. Lapsille suunnatussa ”Lasten Eläintarhassa” lapset voivat silittää vuohia ja muita pohjoismaisia kotieläimiä. Kööpenhaminan eläintarha järjestää jopa ns. Eläintarhaleirin, jossa lapset voivat osallistua päivänmittaiseen, 6-tuntia kestävään leiriin, jossa he saavat olla mukana eläinten ruokinnassa ja hoitamisessa, oppien samalla lisää eläimistä.

Sininen Planeetta (Kastrup): Tämä on Pohjois-Euroopan suurin akvaario (yhteensä 7 miljoonaa litraa vettä) jossa pääsee näkemään trooppisia kaloja, kuten pääakvaariossa näytillä olevia erityyppisiä haikaloja ja rauskuja. Akvaario järjestää erikoisnäytöksiä lapsille, ja paikan päällä on ”kosketusallas” jossa valvonnan alla lapset voivat tunnustella erilaisia mereneläviä.

Tivoli: Klassinen vuonna 1843 perustettu huvipuisto, josta löytyy hupia niin pienille kuin vähän isommillekin lapsille. Vuoristoratojen, karusellien, vapaapudotustornien ja vastaavien laitteiden lisäksi Tivolissa on tarjolla esityksiä sekä lapsille että aikuisille. Huomaattehan, että osa laitteista vaatii minimipituuden kyytiin pääsemiseksi.

Experimentarium (Tuborg): Tämä ”Koko Tanskan tiedekeskuksena” tunnettu nähtävyys on nimensä mukaisesti tiedekeskus, jossa sekä lapset että aikuiset voivat osallistua erilaisiin kokeisiin, muun muassa luoda niin ison saippuakuplan, että sen sisään mahtuu itsekin! Paikan päällä on myös puuhasteluosasto, jossa kaikki voivat leikellä, liitellä ja piirrellä sydämensä kyllyydestä (runsaasti tarjolla olevat materiaalit sisältyvät sisäänpääsyhintaan).


 

Dyrehavsbakken (Klampenborg): Tuttavallisemmin ”Bakken”, tämä huvipuisto sijaitsee pohjois-Kööpenhaminassa ja tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn. Huvipuistossa on 35 erilaista laitetta, joista tunnetuin on vuodelta 1932 peräisin oleva puuvuoristorata. Pienen pinta-alansa takia puisto on tiiviisti rakennettu ja kohteet ovat vain lyhyen matkan päässä toisistaan. Täältä löytyy karuselleja niin pienille kuin isoillekin lapsille!

Tanskan kansallismuseo: Kulttuurihistoriallinen museo, jossa esitellään sekä tanskalaista että ulkomaista kulttuuria. Museossa on myös ”Lasten Museo” eli sisätiloissa sijaitseva leikkipaikka, jossa lapset (ja aikuiset) voivat leikkiä historian teemoissa. Täällä koko perhe pääsee viikinkilaivan matkaan, astuu 1930-luvun luokkahuoneeseen ja saa tilaisuuden valmistaa ruokaa keskiaikaiskeittiössä – lyhyesti sanottuna museo rohkaisee lapsia päästämään mielikuvituksensa valloilleen ja ”touch everything in sight!” Museossa on jopa ns. ”tylsyysnappeja” levitettynä ympäri näytöksiä. Anna lasten painaa niitä ja katso mitä tapahtuu…

Frilandsmuseet (Lyngby): Yksi suurimmista ja vanhimmista (perustettu vuonna 1897) ulkoilmamuseoista maailmassa, jossa voi vaellella eri aikakausien (1650– 1950) rakennusten ja ympäristöjen välillä. Vapaaehtoisten tekemiä käsitöitä voi ihailla osassa taloja. Vierailunkohteina on jopa 25 eri puutarhaa, ja niityillä ja laitumilla käyskentelee hevosia, lehmiä, possuja ja muita pohjoismaisia kotieläimiä.

Tycho Brahe Planetaario: Astronomiamuseo, jossa kävijät oppivat mm. tähdistä, planeetoista sekä elämästä astronauttina. Planetaariossa on vuorovaikutteisia näyttelyitä ja elokuvanäytöksiä, jotka antavat lisää tietoa Linnunradasta ja universumistamme. ”Teatterihuoneessa” on 1000 neliömetrin suuruinen valkokangas, jossa elokuvia näytetään IMAX-muodossa kattokupoliin heijastettuna. Siellä voi muun muassa tulla mukaan matkalle tähtien ja planeettojen keskelle fantastisen avaruusaluksen kyydissä. Planetaarion ohjelmasta voi joka päivä valita itselleen kiinnostavia näytöksiä (elokuvien ikäraja on 3 vuotta).



Tanskan kansallisgalleria: Taidegalleria kokoaa ja tuo näytille tanskalaista ja kansainvälistä taidetta aina 1300-luvulta alkaen. Galleriassa on myös ”Lasten työpaja”, jossa lapset saavat luoda omaa taidetta käyttäen erilaisia materiaaleja ja tekniikoita, tarvittaessa tietotaitoisen henkilökunnan avustamana. Museon ”Tegnesalen” eli piirtäjänsali tarjoaa mahdollisuuden näytillä olevien patsaiden luonnostelemiseen paperille. Sisäänpääsy ilmaista alle 18-vuotiaille.

Luonnontieteellinen museo: Maapallon evoluutiota aina esihistorialliselta ajalta lähtien esittelevä museo. Näytillä on eri aikakausilta, lukuun ottaen dinosaurusten aikakaudelta, peräisin olevia täytettyjä eläimiä, luurankoja ja fossiileja. Pysyvässä näytöksessä nimeltä ”Tanskan eläinmaailma läpi 20 000 vuoden” pääsee aikamatkalle viime jääkaudelta nykypäivään asti.

GoBoat Kööpenhamina: Koe Kööpenhamina veden äärestä hiljaisella sähköveneellä. Olet itse laivan kapteeni (yli 18-vuotiaille) ja voit vuokrata veneen (enintään 8 henkeä) 1–3 tunnin ajaksi. Laiva toimii uusiutuvalla sähköllä, joka on tuotettu aurinko-, tuuli- tai vesivoimalla.

Retki kanavaveneillä: Näe Kööpenhamina mereltä päin. Veneretkiä tarjoavat monet yritykset, ja tarjolla on monenlaisia reittejä, kaikkea Kööpenhaminan vanhan kaupungin ja sykähdyttävien veden lähelle rakennettujen modernien alueiden välillä. Veneretket lähtevät Nyhavnista ja Strøgetin lähellä olevan Holmenin kirkon laiturilta.

Bounce Inc: Sisätilakeskus, jossa on tarjolla trampoliineja, seikkailuratoja, kiipeilyä, parkourpuisto ja kielekehyppäystä (cliff-jump).


Arbejdermuseet: Työväenliikkeen ja työväenluokan työelämästä ja arjesta viimeisen 150 vuoden aikana kertova museo. ”Lasten Arbejdermuseetissa” lapset pääsevät kokeilemaan lähetin työtä, tai vaikkapa pullojen lajittelua tai konekirjoitusta ammattiliiton toimistossa. Lapset voivat jopa pukeutua vanhan ajan vaatteisiin, kokeilla tanssimista tanssikoulussa tai leikkiä 1930-luvun kööpenhaminalaisessa asunnossa. Lasten osasto on suunnattu 3–12-vuotiaille lapsille.

HC Andersen Fairytale House: Kirjailija Hans Christian Andersenin elämästä ja saduista kertova museo. Museossa on esillä kirjailijan tunnetuimpiin satuihin perustuvia näytöksiä ja ympäristöjä, ja satuja kerrotaan sekä englannin-, saksan- että tanskan kielellä valo- ja ääniefektien kera.

Sirkusmuseo (Hvidovre): Tämä museo omistaa yhden Pohjois-Euroopan suurimmista sirkusesinekokoelmista (n. 110 000 esinettä). Sirkusmuseon kokoelmista löytyy rekvisiittaa ja pukuja, joita ovat käyttäneet lukuista akrobaatit, jonglöörit, pellet ja taikurit. Sunnuntaisin klo 11:00-12:30 välillä koko perhe voi kokeilla sirkustaiteilijan elämää vaikkapa akrobaattina, jonglöörinä tai trapetsitaitelijana. Paikan päällä on sirkustaiteilijoita avustamassa ja ohjeistamassa.


Airtrix Trampoline Park (Nordhavn): Tanskan suurin trampoliini- ja kiipeilypuisto tarjoaa lukuisia hyppy- ja tempputrampoliineja. Näihin kuuluvat Freestyle Zone, Performance Trampolines, Ninja Warrior-alue, Airbag Dive & Launch, Wipeout sekä monia muita. Airtrix Trampoline Parkissa on myös iso kiipeilyalue niin isoille kuin pienemmillekin lapsille. Puisto sijaitsee sisätiloissa.

Rundetårn: Tämä vuonna 1642 observatorioksi rakennettu torni on yksi Kööpenhaminan tunnetuimmista rakennuksista. 35-metriä korkea Rundetårn on avoinna vierailijoille ja kierros tornin huipulle kulkee läpi ainutlaatuisen kierrekäytävän tornin sisäpuolella, kiertäen ympäri ja ympäri kunnes saavuttaa tornin huipun.

Rosenborgin Linna: Linna sijaitsee Keski-Kööpenhaminassa ja tuo näytille kuninkaallisia esineitä läpi historian, muun muassa tanskalaiset kruunun jalokivet.

Disney Store: Disneyn maailmasta tuttuja esineitä myyvä kauppa. Tuotevalikoimaan kuuluu leluja, vaatteita, pelejä, elokuvia ja musiikkia – Disneyn rakastettuihin hahmoihin ja symboleihin perustuen.